Koulu ja koti

OIKEUS OHJATA - VELVOLLISUUS VÄLITTÄÄ

Kodin ja koulun välinen yhteistyö on tärkeää lapsen opinpolun alusta asti. Tiivis yhteistyö luo turvallisuutta koulun toimintaympäristön ollessa lapselle vieras. Vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta. Koulu vastaa oppilaan opetuksesta ja kasvatuksesta kouluyhteisön jäsenenä. Koulun tehtävänä on antaa huoltajille tietoa niin, että he voivat seurata ja edistää lapsensa koulunkäyntiä ja oppimista. Kodin ja koulun yhteistyö on välttämätöntä, jotta koulutyö onnistuu.Yhteistyön merkitys korostuu erityisesti muutosvaiheissa, esimerkiksi kun opettaja vaihtuu tai oppilas siirtyy koulusta toiseen.

Koulun ja kodin yhteistyömuodoista tärkeimmät ovat vanhempainillat ja yhteiset keskustelutuokiot. Vähintään kerran lukuvuodessa koulut järjestävät arviointikeskustelut, joihin oppilas osallistuu huoltajiensa kanssa. Kirjalliset tiedotteet, sähköpostiviestit, reissuvihkot ja puhelinkeskustelut ovat myös osa yhteistyötä.

Säännöllinen keskustelu koulun ja kodin välillä helpottaa asioiden hoitamista ongelmatilanteissa. Kun jokin asia koulutyössä askarruttaa, on ensimmäiseksi aina hyvä ottaa yhteys lapsen omaan opettajaan tai luokanvalvojaan. Koulun johtaja tai rehtori vastaa koulun työstä ja opetuksen järjestäjä, yleensä kunta, koulujen toiminnasta.

(oph.fi)

 

Vanhemman tehtävänä on huolehtia, että lapsi tai nuori  käy koulua. Lapsen tai nuoren koulunkäyntiä voi tukea yksinkertaisilla ja arkisilla asioilla. Riittävä uni, monipuolinen ravitsemus ja ja liikunta tukevat lapsen ja nuoren fyysistä ja henkistä kasvua. Vanhemman tulee huolehtia, että lapsi saa riittävästi unta, ruokaa ja liikuntaa. On tärkeää, että vanhempana olet kiinnostunut lapsesi koulunkäynnistä.